Säteitä -lehti nro 2/2004

 

Teksti: Tuomo Aalto
Kuvat: Tuomo Aalto (kartanon henkilökunnan kuva Jussi Myllylä)

 

Kurssi- ja leirikeskus Kuortinkartano

Kuortinkartano rakennettiin aikanaan Pertunmaan kunnalliskodiksi. Vuonna 1928 käyttöönotetun päärakennuksen on suunnittelut arkkitehti Axel Mörne. Yhdistyksemme omistukseen ja käyttöön Kuortinkartano saatiin vuonna 1984 Helsingin Lastenklinikan osasto 10 lapsipotilaiden tuki ry:ltä, joka osti kartanon Pertunmaan kunnalta suurella kansalaiskeräyksellä kerätyillä varoilla.

Kuortinkartano on toiminut 20 vuotta yhdistyksemme toiminnan keskipisteenä. Vuosittain siellä järjestetään yli 30 erilaista yhdistyksemme tapahtumaa – mm. sopeutumisvalmennus-, kuntoutus-, nuorten- ja lastenleirejä, perheviikonloppuja, kokouksia ja juhlia. Jos kartanossa ei ole yhdistyksen omaa toimintaa, vuokrataan sitä ulkopuolisille. Siellä on järjestetty isompia ja pienempiä juhlia ja muita tilaisuuksia – viime aikoina on panostettu myös leirikoulutoimintaan, johon kartano sopiikin erinomaisesti.

Monipuolinen kokonaisuus

Kuortinkartanon päärakennuksessa on yläkerran majoitustilojen lisäksi iso ruokasali, seminaarihuone, kaksi kabinettia, lasten leikkihuone, keittiö ja toimisto sekä entisissä kellaritiloissa vielä saunatilat, takka-, biljardi- ja askarteluhuoneet sekä henkilökunnan tiloja, kellari ja leivontahuone. Kartanon pihapiirissä on lisäksi iso lato, jossa voi pelata sählyä, korista tai vaikkapa tanssia. Ladossa on myös muutama kesähuone ja varastotilat mm kartanon pyörille ja pulkille. Näiden isompien rakennusten lisäksi pihalta löytyy myös kota, grillikatos, esiintymislava ja pieni huvimaja. Kartanon puutarhassa on paljon kauniita istutuksia, omenapuita ja marjapensaita sekä laaja nurmikenttä, jolta löytyvät lasten leikkipaikka, minigolfradat sekä lentopallokenttä.

Kuortinkartanon lähiympäristö tarjoaa lisää mahdollisuuksia niin liikuntaan, retkeilyyn, kulttuurinautintoihin kuin shoppailuunkin. Talvella Kuortissa hiihdetään paljon ja käydään pulkkamäessä ja luistinradalla –  onpa joku käynyt pilkkimässäkin. Kesällä voi liikkua kävellen, juosten tai pyöräillen niin luonnossa kuin perinteisessä maalaismaisemassakin. Kuortin uimarannassa voi pulikoida tai halutessaan voi lähteä myös souturetkelle. Monelle Kuortinkartanossa käyneelle ovat tulleet tutuksi ABC-Kuortin lisäksi pienemmätkin liikkeet, kuten Studiolasi ja Tertun puoti sekä legendaarinen kahvila Emäntäpiika.

Syksyisin kartanolla järjestetään lastenjuhlat.

 

 

Kuortin kaukalossa käydään luistelemassa hiihtolomalla.

 

 

Osaava ja innokas henkilökunta

Kartanossa työskentelee vakituisesti viisi henkilöä, joista osa päätoimisesti ja osa osa-aikaisesti.

Tuula Kurppa on toiminut Kuortinkartanon vastaavana hoitajana vuodesta 1987. Tuulan työ on monipuolinen ja haasteellinen – hän vastaa mm. kartanon toiminnan ja töiden suunnittelusta, taloushallinnosta ja markkinoinnista. Tarvittaessa Tuula osallistuu myös niin keittiö- kuin siivoustöihinkin.

Kuortinkartanon keittiöstä vastaavat Eila Pasanen ja Riitta Strid – he valmistavat niin maukasta kotiruokaa kuin juhla-ateriatkin, leipovat kartanon leivät, tekevät retkieväitä ym. Kuortinkartanon täysihoidossa ei kukaan jää nälkäiseksi, sillä Eilan ja Riitan valmistamat ruoat maistuvat erinomaisesti sekä lapsille että aikuisillekin. Eilasta ja Riitasta voit lukea lisää erillisestä jutusta.

Siivoustöitä tekee Tuulan, Eilan ja Riitan lisäksi myös osa-aikaisesti Raija Lamponen. Osa-aikainen talonmies Ari Ruohoranta huolehtii kartanon pihatöistä ja pienistä korjaustöistä.
 

Riitta Strid keittiössä.


 

 

Kartanon henkilökunta: Tuula, Raija, Eila, Riitta ja Ari.

 

 

Talkootöillä saadaan paljon aikaiseksi

Kuortinkartano remontoitiin käyttökuntoon sen hankinnan jälkeen 1984. Isossa talossa on aina jotain korjattavaa ja kunnostettavaa, samoin pihapiiriin kuuluvissa muissa rakennuksissa. Koska rahaa kunnostamiseen on ollut käytettävissä vain rajallisesti, on Kuortinkartanossa tehty paljon talkootöitä. Vuotuisten Erkintalkoiden, joista on pitkään vastannut osaavasti ja innokkaasti Kari Kotirinta, ohjelmaan on kuulunut mm. esiintymis- lavan, kodan, puutarhakalusteiden ja roskiskatoksen tekeminen, kartanon ja muiden rakennusten kunnostaminen ja monenlaiset pihatyöt.

Tänä keväänä talkoiden kohde oli poikkeuksellisesti kartanon ulkopuolella – Lauttasaareen rakennettiin pieni lomamaja osasto 10:llä hoidettavien lasten ja heidän perheidensä virkistyskäyttöön. Lomamajan valmistaminen aloitettiin Kuortinkartanossa sahaamalla kaikki puumateriaalit ja levyt määrämittaan, pohjamaalaamalla ne sekä tekemällä kattotuolit valmiiksi. Helatorstain pitkä viikonloppu tuli tehokkaasti käytettyä, kun keskiviikkoillasta perjantaihin tehtiin töitä Kuortinkartanossa ja lauantaina ja sunnuntaina jatkettiin Lauttasaaressa. Aivan valmiiksi lomamaja ei vielä tullut, mutta töitä on jatkettu vielä kesäkuussakin. Vielä tänä kesänä on tarkoitus saada maja käyttökuntoon. Kerromme majan käyttöönotosta lehtemme seuraavissa numeroissa ja verkkosivuilla.

Talkoissa tehdään uutta ja korjataan vanhaa. Kuvassa Sigge, Kari ja Repe nikkaroivat pöytää kesäjuhlia varten.

 

Toiminnan kehittäminen

Kuortinkartanon toiminta ja sen kehittäminen vaativat jatkuvaa sekä määrätietoista suunnittelua ja työskentelyä. Kartanon toiminta suunnitellaan yhteistyössä yhdistyksen hallituksen ja vastaavan hoitajan kanssa. Yhdistyksen hallituksen jäsenistä Reijo Mustosen vastuulla ovat Kuortinkartanoon liittyvät asiat, joten hänelle tai Tuula Kurpalle voi esittää kartano koskevia ehdotuksia ja uusia ideoita toiminnan ja itse kartanonkin kehittämiseksi.

Kuortinkartanon tulevaisuus

Kuluneet 20 vuotta, jotka yhdistys on Kuortinkartanossa toiminut, ovat osoittaneet, kuinka tärkeää on, että isolla ja aktiivisesti toimivalla yhdistyksellä on omat toimitilat ja että ne ovat toiminnan kannalta tarkoituksenmukaiset. Jotta Kuortinkartano säilyy toimintakunnossa vielä seuraavat 20 vuotta ja mielellään siitä eteenpäinkin, on meidän huolehdittava talon kunnosta ja sen ylläpidosta. Tiedossa on niin pienempiä kuin suurempiakin projekteja, joihin tarvitaan rahaa, osaavia ammattilaisia ja innokasta talkooväkeä vuodesta toiseen. Kaikki mahdollinen tuki Kuortinkartanon toiminnan jatkamiseksi ja edelleen kehittämiseksi on tervetullutta!

 

Sivun alkuun
 

ylos.gif (986 bytes)